Dereka.net - etusivulle Dereka Linkit Vieraskirja

« Takaisin Koulutöitäni -sivulle


Kaukopartiot & Reino Lehväslaihon Tuntsan sota

Sisällysluettelo
1. Johdanto
2. Toinen maailmansota Suomessa
3. Kaukopartiot
4. Kaukopartiot kirjallisuudessa, Reino Lehväslaihon Tuntsan sota
5. Liitteet
6. Lähteet

1. Johdanto
Tämä työ sisältää tutkielman kaukopartioista toisen maailmansodan Suomessa sekä arvostelun Reino Lehväslaihon kirjasta nimeltä Tuntsan sota. Koko työn pääaihe on siis kaukopartiot, arvosteltavan kirjankin käsitellessä kaukopartio aiheista kirjaa. Arvostelu kirjasta on lähinnä kohdassa 4, mutta mainintoja ja viittauksia kaukopartioihin löytyy muistakin osista.

Tämä työ lähtee liikkeelle toisesta maailmansodasta ja sen vaikutuksista Suomeen. Toisen maailmansodan jätän kuitenkin käsittelemättä kovin tarkasti, sillä tämän työn painopiste on ehdottomasti kaukopartiot ja Tuntsan sota. Toisen maailmansodan tähän liitin vain siksi, koska kaukopartiot olivat ehkä olennainenkin osa Suomen puolustusta ja vihollisen häiriköintiä.

Lopussa on liitteinä esimerkiksi minun kuulemiani tarinoita kaukopartiomatkoilta ja tietoa Reino Lehväslaihosta.

2. Toinen maailmansota Suomessa
Toisessa maailman sodassa taisteli keskenään liittoutuneet; Ranska, Neuvostoliitto, Yhdysvallat ja Iso-Britannia sekä akselivallat; Saksa, Japani ja Italia. Tämä sota käytiin 1939-1945. Niiden suurvaltojen välien kiristymisen aiheutti pääasiassa Hitlerin halu laajentaa Saksa jättimäiseksi maailman mahdiksi, Kolmanneksi valtakunnaksi.

Suomen itsenäistyttyä 1917 sen välit eivät olleet kovin hyvät Neuvostoliiton kanssa. Euroopan sen hetkinen mahti, Saksa, kasvoi kasvamistaan johtajansa Adolf Hitlerin rautaisessa otteessa. Saksa liitti itseensä alueita Euroopasta, ja Neuvostoliitto pelkäsi Saksan hyökkäävän myös Neuvostoliittoon Suomen kautta. Niinpä Neuvostoliitto ehdotti Suomelle, että Suomi luovuttaisi itäisiä alueitaan Neuvostoliitolle. Suomi ei kuitenkaan tällaiseen ehdotukseen suostunut, niinpä tämän seurauksena syttyi talvisota 30.11.1939. Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen voimakkaasti, se hyökkäsi maalla, meressä ja ilmassa.

Yllätystä ei maajoukkojen osalta vihollinen saanut aikaan. Jo Moskovassa olleiden neuvottelujen aikaan Suomen itärajalle koottiin varusmiehistä ja rajaseudun reserviläisistä suojajoukot. Myös muut reserviläiset oli kutsuttu lokakuussa ylämääräisiin harjoituksiin joita kutsuttiin nimellä YH. YH:lla oli merkittävä ja ratkaiseva vaikutus sodan kulkuun. Harjoitusten aikaan miehet kuljetettiin suunniteltuihin asemiin ja asemien rakennus- ja linnoitustyöt päästiin aloittamaan. Helsinkiin iski armoton pommitus heti 30.11. aamulla ja lähes 100 siviiliä sai surmansa. Kun sota sitten alkoi, pienen ja heikosti varustetun Suomen joukkojen sisukkuus ja sitkeys yllätti vihollisjoukot ja loi maailmalla myötätuntoa pientä pohjoisen Suomea kohtaan. Suomen sotilaat taistelivat yhtenäisesnä joukkona, ja sisällissodan aiheuttama kaksijakoisuus hävisi yhteistä maata puolustettaessa. Venäjän runsas panssari- ja lentokonekalusto saivat lopulta Suomen kylmiinkin olosuhteisiin tottuneet joukot taipumaan. Kovien taistelujen jälkeen Suomen oli luovutettava ja sota päättyi 13.3.1940. Talvisota kesti 105 päivää, ja niitä kutsutaankin "105 kunnianpäivää" nimellä. Ankarasti ja rohkeasti suomalaiset taistelivat mahdotonta ylivoimaa vastaan. Talvisodan ja tappion seurauksena Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle alueitaan, Karjalan ja Sallan. Lisäksi Suomi joutui vuokraamaan Neuvostoliiton sotilaille tukikohdan. Reilu 400 000 ihmistä joutui muuttamaan luovutetuilta alueilta muualle.

Talvisodan jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton välit kiristyivät entisestään. Neuvostoliitto tahtoi Pohjois-Suomesta kaivoksen itselleen ja painosti tällä tahdolla Suomen päättäjiä. Samaan aikaan Euroopassa riehui toinen maailmansota. Suomi, joka pelkäsi Neuvostoliiton valtaavan koko maan, sekä Ruotsi jäivät kahden suurvallan väliin. Norjan puolella, lännessä, oli Saksan valloittamia alueita, ja idässä Venäjä. Suomi ja Saksa alkoivat lähestyä. Saksa tahtoi hyökätä Suomen kautta Neuvostoliittoon ja lisäksi se tahtoi Suomenkin sotaan mukaan. Suomi puolestaan tahtoi talvisodassa menetetyt alueet takaisin ja lisäksi se tahtoi tukea sodassaan.

Välirauhan aikana Suomessa koulutettiin ahkerasti joukkoja. Ne keillä ei ollut ollut talvisodassa koulutusta, saivat koulutuksen viimeistään välirauhan aikaan. Nyt oli hyötyä myös talvisodan ankarista kokemuksista, ja lähes 1500 miestä lähetettiin Saksaankin sotakouluun.

Kesällä 1941 Saksa sitten hyökkäsi Neuvostoliittoon. Suomi ilmoitti aluksi olevansa puolueeton. Kolme päivää Saksan hyökkäyksen jälkeen alkoi Neuvostoliitto pommittaa Suomen lentokenttiä, silloin Suomi yhtyi myös sotaan. Siitä syttyi yli kolme vuotta kestänyt jatkosota.

Aluksi Suomi menestyi voitokkaasti. Olihan Suomella taitavammat, tehokkaammat ja suuremmat joukot kuin talvisodassa. Kenttäarmeijaan perustettiin 16 divisioonaa, miesvahvuus oli noin 475 000, siihen lisäksi vielä lotat ja ilmavalvontahenkilöt. Myös erikoisjoukot tuottivat tulosta, niistä mainittakoon kaukopartiot. Aseistus oli paljon parempi ja tehokkaampi kuin talvisodassa ja Suomi saikin takaisin luovutetut alueet, paikoitellen myös alueita joita se ei koskaan aiemmin ollut omistanut. Kohta kuitenkin onni kääntyi ja suomalaisjoukot lyötiin verisesti taaksepäin. Neuvostoliitto oli ottanut opikseen talvisodasta, kehitystä oli vihollisenkin aseissa ja koulutuksessa tapahtunut. Kesällä 1941 Neuvostoliitolla oli Suomea vastaan 16-17 divisioonaa, mutta Suomen onneksi osa nistä jouduttiin siirtämään idemmäksi Saksaa vastaan taistelemaan. Rauha solmittiin 1944 raakojen ja verta vaatineiden taistelujen jälkeen. Rauhanehdot saneli voittaja Neuvostoliitto, Suomi menetti Sallan, Karjalan ja nyt myös Petsamon. Suomen piti myös ajaa saksalaiset pois maasta. Saksalaiset eivät kuitenkaan tahtoneet lähteä Suomesta, ja syttyi Lapin sota. Saksalaiset polttivat taloja, siltoja jne. pohjoiseen päin mennessään. Lähes kaikki Lapin asutuskeskukset ja rakennelmat tuhoutuivat tässä saksalaisten vetäytymisvaiheessa. Ja jälleen joutui jo takaisin palanneet ihmiset lähtemaan nyt jo toistamiseen luovutetuilta alueilta.

3. Kaukopartiot
Lyhyesti sanottuna kaukopartio on pienehkö partiomuotoista toimintaa harjoittava joukko, joka useimmiten toimi vihollisen selustassa häiritsemässä, tuhoamassa ja tiedustelemassa. Kaukopartioiden harteille sälytettiin usein myös muita tehtäviä, esimerkiksi vangin sieppauksia tai selustaan piilotettujen haavoittuneiden kotiin hakemista.

Talvisodassa ei vielä varsinaista partiotoimintaa esiintynyt. Muutamia pieniä tiedustelupartioita oli, mutta nekin oli ihan rajan tuntumassa. Talvisodassa kuitenkin luotiin edellytykset partiomieskoulutuksen aloittamiselle. Välirauhan aikana koulutettiin noin 150 miestä kaukopartiotoiminnan eri tehtäviin. Osa koulutettiin tulkitsemaan venäjän kieltä, osa sai tärkeän radistikoulutuksen, opetettiin jäljittämistä ja taktikointia. Kaikkea mahdollista mitä voikaan partioihin liittyä. Järjestettiin myös laskuvarjohyppykurssi sekä erikoiskursseja venäläisten aseiden ja joukkojen tuntemukseen liittyen. Koko välirauhan ajan Neuvostoliiton puolella oli Suomen tiedustelijoita. Karjalan kannaksella oli jatkuvasti vähintään kaksi tiedustelujoukkuetta, olihan pakko saada tietää Neuvostoliiton liikkeistä mahdollista tulevaa sotaa ajatellen. Liikennelaskenta, joukkojen laskenta ja kaiken näköiset havainnot aseista ja panssareista jne. olivat näiden tiedustelujoukkueiden tehtävinä.

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa suomalaiset kaukopartiot aiheuttivat ajoittain huomattavaa vahoinkoa esimerkiksi Neuvostoliiton rautatiekuljetuksissa ja hevos- ja autokolonnien kuormissa. Vasta asemasotavaiheen aikoihin kaukopartiotoimnta alkoi järjestäytyä ja heinäkuussa 1943 muodostettiin päämajan johtoon kaukopartiotoiminnan johtoporras Erillinen Pataljoona 4 eli ErP 4. Siihen kuului neljä erillistä alaosastoa, noin komppanian kokoisia joilla jokaisella oli oma rintamasuuntansa. Ne olivat pohjoisesta katsottuna Osasto Paatsalo, Osasto Marttina, Osasta Kuismanen ja Osasto Vehniäinen. Nimet tulivat osastoiden johtajista. Kesäisin partiot eivät olleet kovinkaan suuria, mutta talvisin joukkojen määrää suurennettiin jo ihan matkan raskauden vuoksi. Latuja oli pakko avata ja se vei helposti voimat vahvaltakin mieheltä. Suurin partio jatkosodan aikaan oli noin 1300 miehen vahvuinen osasto, tammikuussa 1943 tämä osasto katkaisi Muurmannin radan ja aiheutti sillä suuria häiriöitä vihollisen varuste- ja ruokahuollossa. Jatkosodan aikana suomalaiset tuhosivat ainakin kaksi huomattavan suurta huoltokeskusta, katkaisivat useasti Muurmannin radan ja siihen päälle kaikki suuremmat ja pienemmät tihutyöt. Päämajaa kiinnosti erityisesti myös tuhotöiden ohella tehtävä tiedustelu, varsinkin suurhyökkäyksen aikana tiedustelu ja liikennelaskenta osoittautuivat tärkeiksi. Suomen vähätkin miehet osattiin sijoitella parhaalla mahdollisella tavalla, kun taitavat sissit selustassa sähköttivät tarkkoja lukuja lähestyvistä viholliskolonnista.

Kaukopartiomiehet olivat hyvin tarkasti valittuja. Partiomiehen kuului omata hyvä fyysinen ja psyykkinen kunto ja hänen tuli osata käsitellä aseita moitteettomasti. Hän oli rohkea, sisukas ja kestävä. Useimmat partiomiehet olivat kunnostautuneita osastoiden parhaimpina ampujina tai huippu-urheilijoina.Partiomatkat kestivät muutamista vuorokausista jopa muutamaan kuukauteen, joten mitään helppoa ei kaukopartiossa olo ollut. Täyspakkaus selässä ja siihen lisänä muut tarvikkeet nämä miehet liikkuivat vihollisen selustassa. Aseena heillä useimmiten oli Suomi-konepistooli. Muonan lähentyessä loppuaan, uutta muonaa miehet saivat "Matti-kätköistä" tai lentokoneen tuomana. Näitä Matti-kätköjä tehtiin useita juuri kaukopartioita varten, kaikki partiojohtajat tiesivät kätköjen paikat. Vihollisen selustaan kätketyt tarvikkeet joutuivat kuitenkin valitettavan usein vihollisjoukkojen käsiin. Lentokonekuljetukset peruuntuivat usein huonon sään tai vihollisen läheisyyden vuoksi, siksi nämä kätköt olivat hyvin tärkeitä ja usein toimivia. äärettömän kova fyysinen ja psyykkinen rasitus pitivät kaukopartiomiehiä ankaran paineen alla. Yksikin haavoittuminen saattoi tuhota koko partion, niinpä joukossa ei saanut olla heikkoja yksilöitä. Moni mies sai lähtöpassit partioista paljastettuaan koko joukkueen omalla hermoilullaan. Paluu kotiin tapahtui joskus lentokoneella, mutta useimmiten joutuivat partiot ylittämään rintaman. Viimeistään siinä vaiheessa tuli usein ongelmia.

Taitavan ja tarkan radiotoiminnan tuloksena useat partiot säästyi väijytyksiltä ja takaa-ajopartioiden kynsiin joutumiselta. Uusi, juuri kaukopartiotoimintaan tehty sähkötysradio "Kyynel" toimitti tiedot sähköisesti kaukopartiolle. Nimi Kyynel tulee "Korpikuusen kyyneleistä" eli pontikasta, aluksi radioita pidettiin yhtä salassa kuin pontikankeittopaikkoja. Välillä partiot sai myös tiedotuksia pienen Töpö-vastaanottimen avulla. Yleisradiosta kuului sillon tällön harmiton terveisien lähetys, säätiedotus tai vastaava kaikkien kuultavissa oleva radiolähetys. Se sisälsi silti elintärkeän viestin vihollisen selustassa viestiä odotteleville joukoille.

Kaukopartioon kuului aina partionjohtaja, varajohtaja, radisti ja lääkintämies. Myös johtajan lähetti oli lähes aina mukana. Sitten tietenkin perussissejä ja joukkueenjohtajia jne. riippuen porukan koosta. Lisäksi mukana saattoi olla erityisiä jälkimiehiä joilla välillä oli jälkikoira mukana, jääkäreitä, pioneereja tai vastaavia erikoismiehiä, joilla usein oli päämäärässä jokin tärkeämpi tehtävä. Pioneereilla esimerkiksi räjähteiden laitto Muurmannin radan alle tai ihan lähituntumaan.

Kaukopartiomiehillä oli ns. "sissimuonapakkaukset". Ne sisälsivät säilykelihaa, korviketta, teetä eli "saikkaa", suklaata, sokeria, tupakkaa, pussihernekeittooa ja muita kuivia ruokia, näkkileipää eli vanikkaa jne. Tavalliset rintamamiehet olivat kateellisia kaukopartiomiesten hyville ruoille, mutta tarvitsevathan erikoismiehet olosuhteisiin nähden parasta mahdollista muonaa. Lisäksi lääkintämiehen ja jopa partionjohtajan matkassa kulki usein pullo konjakkia tai esimerkiksi sotasaalisvotkaa, lääkkeeksi.

Usein miehet saivat muutaman viikon loman aina palattuaan reissulta. Lomat pyörivät hyvin, ja nekin oli yksi mitä muut kadehti. Partiomiehiä arvostettiin hyvin paljon, ja useimmista partionjohtajista liikkui pelottavia ja rankkoja huhuja rintamamiesten keskuudessa.

Vihollisen joukoista huomattava osa jouduttiin sitomaan selustan varmistustehtäviin. Kaukopartioiden suurta arvoa kuvaa ehkä se, että 191 Mannerheim-ristin ritarista 19 oli kaukopartiomiehiä. Niistä 8 oli päämajan kaukopartioiden miehiä ja loput 11 muista divisiooonista. Kaukopartiot kokivat raskaita tappioita, pelkästään päämajan kaukopartioista kaatui 86 miestä. Eräät partioista tuhoutui kokonaan, esimerkkinä ErP4:n johdossa toiminut vapaaehtoisista virolaisista muodostettu 13 miehen partio lokakuussa 1942.

4. Kaukopartiot kirjallisuudessa, Reino Lehväslaihon Tuntsan sota
Kaukopartiokirjoja löytää suhteellisen runsaasti kunhan vain osaa etsiä. On sekä romaaneja että tietokirjoja, aivan mitä tykkää lukea. Itse olen lukenut lähes kaikki Hattulan kirjaston kaukopartiokirjat, joten voin puhua kokemuksella kyseisistä kirjoista. Se on yksi syy miksi tahdoinkin tämän aiheen tutkielmaani, aihe kiinnostaa minua suunnattomasti ja lähes fanaattisesti luen kaiken kaukopartioista minkä käsiini saankin. Ehdottomia kaukopartiokirjojen tekijämestareita on Pentti H. Tikkanen, Reino Lehväslaiho, Uula Aapa, Jorma Kurvinen jne. Pentti H. Tikkanen on romaanien lisäksi kirjoittanut useita faktaan perustuvia tietokirjamaisia teoksia liittyen esimerkiksi juuri kaukopartioihin.

Aluksi tähän kirja-arvosteluun valitsin Reino Lehväslaihon Sissikapteenin. Kuitenkin satuin löytämään kirjan jota en ollut lukenut, joten päädyin tähän Tuntsan sotaan. Tuntsan sota on Reino Lehväslaihon 1990 vuonna kirjoittama kertomus kaukopartiosta, joka saa tehtäväkseen tuhota venäläisten tukikohdan kaukana selustassa. Kirja on todenmukaisesti ja hyvin taitavasti kirjoitettu, se saa lukijan elämään sodassa mukana.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat jatkosodan kolmanteen syksyyn eli vuoteen 1943. Suomalaisjoukot lähtevät ajamaan takaa omaan huoltokolonnaan iskenyttä vihollisjoukkoa. Sissiosasta Mäkinen saa Tuntsajoen rannalla kuitenkin uuden käskyn. Sen täytyy mennä tuhoamaan noin 100 kilometrin päässä oleva vihollistukikohta. Tehtävästä tulee vaikea, mutta sitkeästi miehet menevät kohti vihollista ja varmaa taistelua. Paikanpäällä kohtaa kuitenkin yllätys, tiedustelun puutteen takia operaation alkaessa venäläiset pääsevät yllättämään, ja suomalaisia kaatuu ja haavoittuu. Kaksi miestä haudataan läheisen suon laitaan ja loppuosasto lähtee kohti kotia vihollisten hevosten kantaessa haavoittuneita.

Muutama mies lähtee osastosta tarkistamaan oliko ylikersantti Rytkönen kaatunut sittenkään. Kukaan ei päähänsä osuman saanutta miestä ollut tarkistanut. Vääpeli Suomela ja alikersantti Peura palaavat taistelumaastoon ja toteavat Rytkösen kadonneen. Mies on sittenkin elossa. He pääsevät hetkeksi Rytkösen jäljille, mutta jäljet ja merkit katoavat. He jatkavat kohti Suomea, kunnes sattuu tapaamaan Rytkösen Tuntsajoen latvahaaran varrella. kolmikko jatkaa yhdessä, mutta heidän rakentamansa lautan joutuessa väijytykseen, Suomela ja Peura saa surmansa. Haavoittunut Rytkönen jatkaa matkaansa ja kohtaa lopuksi loppu osaston saaden ylennyksen rankan matkansa ansiosta. Moni mies olis illä matkalla kuollut jo moneen kertaan.

Partio joutuu useaan taisteluun ja kokee kovia. Usein partio on täysin hajallaan etsintäpartioiden etsiessä kohteitaan. Lopussa on vielä verinen taistelu partion joutuessa venäläisten väijytykseen. Kotiin kuitenkin osasto pääsee sissivänrikki Mäkisen hyvässä johdossa.

Kirjassa oli muutamia henkilöitä, jotka voisi asettaa jonkinlaiseen päähenkilön asemaan. Ylikersantti Rytkönen sai jopa omia kirjan lukuja. Kirja seurasi aika tarkasti mitä tämä päähän haavoittunut mies puuhaili ja koki matkallaan. Partion parhaat tunnustelijat ja "haistelijat" olivat koltat; Sarre ja Morottaja. Heidän huippuhyvien suunnistustaitojen, tarkan näön ja vielä tarkemman kuulon ansiosta partio pääsi pälkähästä useita kertoja. Sarre joutuu kuitenkin lopussa tiensä päähän vihollisen luodin tappaessa savotoilla eläneen huippusissin. Partionjohtaja sissivänrikki Mäkinen ansaitsee myös maininnan. Useat kohdat kuvaavat hänen ajatuksiaan ja mietteitä siitä, miten partion pitäisi toimia. Kirjan tapahtumien kulkiessa eteenpäin, lukija saa hyvän käsityksen millainen mies Mäkinen on. Jämpti ja rohkea, kunnon johtaja. Rytköstä etsimään lähteneet Peura ja Suomela ovat aikalailla huomion kohteena niin kauan, kunnes viikatemies heidätkin korjaa. Lisäksi on muutamia riviemiehiä ja joukkueenjohtajia joita mainitaan muita useammin. Esimerkkinä kolme veljestä, Eemu, Kaaleppi ja Jooseppi. Heitä seurataan aika aktiivisesti kirjan joka vaiheessa. Hyvin monipuolisesti on Reino Lehväslaiho saanut muutamien miehien persoonat kuvatuksi. Ei ehkä enempää tarvikkaan, lukija oppii tuntemaan kuitenkin ne kirjan tärkeimmät henkilöt lukukokemuksensa aikana.

Kuvaukset ovat hyvin tarkkoja ja tärkeitä tässä kirjassa. Maisemat ja tapahtumat voi nähdä sielunsa silmin lukiessa kirjaa eteenpäin. Miesten tunteet, ajatukset, ilmeet ja eleet on kuvattu usein hyvin tarkasti. Kertoja uppoaa miesten ajatuksiin, joten lukija saa hyvän käsityksen heidän ajatuksenjuoksustaan. Taisteluiden kulku ja tapahtumat on kuvattumyös tarkasti, kirjassa kerrotaan esimerkiksi miten ja missä Rytkönen haavottuu, lisäksi kerrotaan Rytkösen tuntemuksia haavoittumisen hetkellä. Hyvin Reino Lehväslaihon tapaiset kuvaukset, tarkat, selkeät ja kielellisestikin hyvät.

Kaikille keitä vähänkin kaukopartiotoiminta kirjallisuudessa kiinnostaa, voin suositella tätä Tuntsan sotaa sekä muita Lehväslaihon kirjoja. Aloittaessa tällaisten kirjojen lukemisen, aluksi saattaa hämmentää ja häiritä ammattimaiset kuvaukset. Mikä on väijytys? Entä koopee? Niihin kuitenkin löytyy vastaukset kunhan vain jatkaa lukemista ja lukee ajatuksen kanssa. En usko että näitä kirjoja voi lukea ilman minkäänlaista mielenkiintoa. Siitä tulee ainakin kuivahko lukukokemus mikäli niin tekee. Varsinkin Lehväslaihon kirjat ovat niin mestarillisia näytteitä kaukopartiokirjoista, etten voi olla eläytymättä tapahtumiin. Kerta kaikkiaan mahtavaa tekstiä tuottaa tämä sotakamreeri Lehväslaiho. Sen huomaa niin tästä Tuntsan sodasta kuin kaikista muistakin hänen kirjoistaan.

Liitteet-kohdassa on tarkempaa tietoa Reino Lehväslaihosta.

5. Liitteet
Reino Lehväslaiho syntyi 13.4.1933 Akaassa. Nykyään hän asuu Lempäälässä vaimonsa kanssa. Harrastuksina mm. kukkien hoito, lenkkeily ja uinti. Hän on koulutukseltaan kauppateknikko-konttoripäällikkö, mutta on toiminut nyt noin 40 vuotta päätoimisena kirjailijana. Kirjailijauransa aikana Reino Lehväslaiho on saanut useita palkintoja; Tasavallan presidentiltä arvonimi sotakamreeri [1982], Valtion taiteilijaeläke [1987], WSOY:n kirjallisuussäätiön kulttuuripalkinto [1992], Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kulttuuripalkinto [1993] ja Kirjapöllöpalkinto [1999]. Hänellä on myös esimerkiksi neljännen luokan vapaudenristi vuodelta 1944, panssarivaunujen tuhoojamerkkejä, puolustusvoimien sotilasansiomitali ja hän on Valkoisen ruusun ritarikunnan I:n luokan ritari ja Vapaudenristin ritarikunnan I:n luokan ritari vuodelta 1997.

Reino Lehväslaiho on hyvin tuottelias ja tunnettu sotakirjojen kirjoittaja. Hän on kirjoittanut yli 30 romaania sekä julkaissut lisäksi yhden teoksen nimimerkillä Veikko Remes. Reino Lehväslaiho kirjoittaa osittain omakohtaisista kokemuksista. Hän taisteli talvi-, jatko-, ja Lapinsodan etulinjassa ja haavoittui sotansa aikana kolmesti. Hän tuhosi mm. 5 kpl vihollisen panssarivaunuja, ja kantaa nyt 24 kunniamerkkiä eri suorituksista.

Lehväslaihon kirjailijan ura alkoi kun hän kertoi aseveljiensa tarinaa kirjassa "Panssarisotaa 1941-44" joka tuli markkinoille 1958. Siitä se kaikki alkoi ja nyt hän on kirjoittanut jo useita kirjoja.

Reino Lehväslaihon tuotantoa
Panssarisotaa 1941-1944 (1958)
S/S Bombata (1959)
Tuuloman tie (1967)
Viimeiseen mieheen (1969)
Sissit (1971)
Syväri murtuu (1973)
Partio yli äänisen (1974)
Arkangelin partio (1975)
Uhtualta itään (1976)
Poventsan korpit (1977)
Rintamalotat (kirjailijanimellä Veikko Remes) (1978)
Syvärin sissit (1978)
äänisen tie (1979)
Sissivääpeli (1980)
Aunus tulessa (1981)
Tulimarssi (1981)
Läpimurto (1982)
Vienan partisaanit (1983)
Jänkä palaa (1984)
Ritarivääpeli (1985)
Kenttävartio Susi (1986)
Sissikapteeni (1987)
Lottien sota (1988)
Tuntsan sota (1990)
Uhtuan sissit (1989)
Maaselän sissit (1991)
Rajavääpeli Peura (1992)
Iskuryhmä Risu (1993)
Sallasta itään (1994)
Tukikohta palaa (1995)
Tie helvettiin (1996)
Kuoleman suo (1997)
Kolttasissit (1998)
Koukkaus itään (1999)
Kairanmaan sota (2000)
Rytinällä läpi (2001)
Sotkalla sodassa (2002)

Lisäksi n. 20 tarinaa veteraanien tmv. joululehdissä.

Minun kuulemiani tarinoita kaukopartiomatkoilta.
Todenmukaisuudesta ei ole tietoa, mutta päätin kuitenkin liittää nämä mukaan.

Suomalaista sisukkuutta. Kaukopartiojoukkue oli palaamassa raskaalta tiedustelu- ja tuhoamismatkalta vihollisen selustasta. Kotiin oli vielä useita kymmeniä kilometrejä ja joukkue eteni hiihtäen suonlaitaan. Tumma ja suojaava korpimetsä jäi taakse ja edessä oli suuri ja avonainen suo. Aikaa ei sen kiertämiseen ollut, sillä vihollinen oli ihan selässä kiinni. Pienen hetken vastakkaista suonlaitaa ja reunoja kiikaroituaan joukkueen johtaja päätti lähteä ylittämään suota. Kylmä tuuli puhalsi vaatteiden lävitse luihin ja ytimiin saaden sissit värisemään kylmästä. Hiihdettävä vain oli, henki kultahan on kaikille tietysti tärkeä. Enää oli muutama kymmenen metriä suon laitaan kun laidasta rävähti luotisuihku. Tiedustelijana toiminut partionjohtaja kaatui siihen, muut eivät saaneet osumia. Loput sissit heittäytyivät maahan ja alkoivat tulittaa. Vastassa olikin ollut vain pieni vihollisjoukko, ja tämä kokenut sissijoukko sai kuin saikin sen tulen laantumaan. He lähtivät ryömimään suonlaitaa kohden ja tarkistivat sen tyhjäksi. Verta näkyi maassa, ja joku oli pikaisesti haudattu havujen alle hankeen. Partiojohtajakin haudattiin vihollisten lähelle, joku heidät sitten löytäisi.

Matka jatkui ja pian selän takaa kuului jälkivarmistajien tulitus. Viholliset ahdistivat nyt takaa tätä joukkoa, ja muutaman miehen mennessä taakse apuun, sai yksi suomalainen osakseen luoteja. Reisiluu ainakin murtui, ja veri valui valtoimenaan. Sisukkaasti tämä suomalainen eteni pääjoukon luokse, jossa lääkintämies sitoi tämän jalan ja asetti siihen tueksi puukarahkan. Ei ollut aikaa rakentaa paareja, haavoittuneen oli hiihdettävä. Haavoittuneen mukana olosta huolimatta suomalaiset pääsivät venäläisten tavoittamattomiin ja usean tunnin hiihdon jälkeen pysähdyttiin lepäämään. Tämä suomalainen oli hiihtänyt ehkä noin 10-20 kilometriä reisiluu murtuneena ja jalka luodinreikiä täynnä. Loppumatkan hän pääsi lähikylästä löytyneen ahkion kyydissä kotiin, mutta mitä sisua vaatiikaan hiihtää siinä kunnossa.

Piilotumista 1. Suomalainen kaukopartiojoukkue saapui pellon reunaan. Suhteellisen lähellä pellon reunaa oli suuri heinäkasa kuivumassa. Takaa muutamien kilometrien päästä kuului venäläisten merkkilaukauksia ja aikaa ei ollut kiertää peltoa. Muutama mies juoksi pellon sivustalla virtaavan ojan luokse ja teki sinne jälkiä hämäämään vihollista. Paljain jaloin he palasivat jälkiään pitkin takaisin jättämättä jälkiä rutikuivaan maahan. Aurinko oli jo laskemassa ja partion johtaja käski kaikkien piiloutumaan heinäkasaan. Koko kasa oli suomalaisten onneksi jo lähes kuiva, joten heinän siirtymistä ei huomannut oikeastaan. Koko joukkue tunkeutui suureen heinäkasaan ja oli siellä liikkumatta ja aivan hiljaa. Haavoittunut vaikersi silloin tällöin, mutta lääkintämies antoi särkylääkettä ja haavoittunut hiljeni. He pystyivät vain odottamaan.

Kohta alkoi kuulua venäläistä puhetta lähistöltä. Ilmeisesti tunnustelijat lähestyivät peltoa. Kohta puheensorina vain kasvoi kun koko etsintäosasta saapui pellolle. Jäljet loppuivat ojaan ja yksi suomalainen joka osasi venäjää, käänsi kuulemansa. Venäläiset jäisi pellon lähelle yöksi. Venäläiset siirtyivät takaisin metsään jättäen pellon reunaan vartijan. Koko yön ja seuraavan aamun suomalaiset makasivat lähes liikkumatta heinäkasassa. Sanaakaan ei vaihdettu. Vasta noin tunnin kuluttua venäläisten mentyä ohi uskaltautui yksi miehistä pois kasasta. Koko joukkue tuli kuivasta piilostaan pois ja venytteli jäseniään. Suomalaisten onneksi venäläisillä ei ollut jälkikoiraa. He pääsivät takaisin kotiin lähes vahingoittumattomina, yhtä haavoittunutta lukuunottamatta. Heinäkasa pelasti suomalaiset.

Piiloutumista 2. Venäläiset lähestyivät ja heidän huutonsa kuului jo. Takaa-ajo partio lähestyi tuhotöitä tehneitä suomalaisia. Suomalaiset pääsivät pienen tuhotun kylän laitamille ja päättivät piiloutua sinne. Kukin meni mihin pääsi ja keksi mennä, eräs miehistä kaivautui palaneiden puiden alle. Hiiltyneet puunpalaset olivat vielä hieman lämpimiä ja muutamat talot savusivat. Toinen suomalaispartio oli ilmeisesti ollut asialla. Tämä hiilikasaan piiloutunut mies kuuli kuinka osa suomalaisista löydettiin ja ammuttiin. Osa otettiin vangeiksi. Hiljaa mies makasi kasan alla ja kuuli venäläisten kävelevät lähes hänen päältään. Tunteja hän makasi kasassa ja kuuli venäläisten lähtevän. Hän odotti vielä hetken ja tuli piilostaan. Muita miehiä ei näkynyt. Hän kiersi kylän ja rauniot, hän löysi tovereidensa ruumiita alastomina. Kaikki kamppeet oli viety. Elossa olevia sissejä hän löysi kolme kappaletta. Nelistään he hautasivat kumppaninsa ja jatkoivat kotiin päin.

On partiomiehilläkin tunteet. Suomalaispartio oli palaamassa kotiin päin selustasta ja heidän matkansa vei heitä yhä syvemmälle metsään. Tunnustelija eteni muutama kymmenen metriä muita edempänä ja kuuli kuinka edessään olevassa puussa rasahti ja luoti sinkosi aivan hänen ohitseen. Suomalaistunnustelija päästi sarjan puuhun ja puusta putosi vielä hengissä oleva nuorukainen. Venäjänkielen taitoinen sissi haasteli poikaa ja sai selville paikkoja mihin muita kylän nuoria oli piiloutunut. He saivat myös muita tärkeitä tietoja, kuten noin 5 kilometrin päässä olevasta väijytyksestä. Poika kuoli lääkintämiehen käsiin ja pojan ampunut mies oli allapäin koko loppu reissun. Joskus kännissä sodan jälkeen hän itki ja kertoi kuinka kamalalta tuntui, kun näki että hänen ampuma kohde olikin vasta 12 vuoden ikäinen poika.

6. Lähteet
- Reino Lehväslaihon kirja Tuntsan sota
- Itse kuulemani jutut
- Itse lukemani jutut ja kirjat
- Internet;
- http://www.veteraanienperinto.fi/
- Google: Hakusanoilla kaukopartiot, toinen maailmansota, Reino Lehväslaiho.


« Takaisin Koulutöitäni -sivulle

© Dereka 2007