|
![]() ![]()
Luonnekuvaus Karomir on perinyt molemmilta vanhemmiltaan reilun annoksen kovapäisyyttä. Myös oriin kova suu on periytynyt varsin lahjakkaasti vanhemmilta ja ori onkin aikamoinen tapaus - joskus tuntuu, ettei siltä löydy jarruja ollenkaan. Karomir on hyvin valpas ja utelias ori, jonka valppaus muuttuu välillä todelliseksi hyörinäksi. Sen pitäisi nähdä joka suuntaan koko ajan ja voit vain arvata mitä siitä tulee, jos mielenkiintoisia kohteita on useassa eri ilmansuunnassa - Karomir pyörii silloin kuin väkkärä ja taluttaja saa ihan tosissaan miettiä, miten meinaa pitää tämän komistuksen narun päässä. Karomir on oikein orimainen tapaus ja tallin tammatkin ovat huomanneet sen. Ajettaessa Karomir on itsepäinen ja kovasuinen. Jos se päättää ravata radan portin läpi - se todennäköisesti myös toteuttaa päätöksensä. Jos se päättää kiskoa itsensä varikolla naruista irti - se mitä todennäköisemmin niin tekee. Onneksi ori on rauhoittunut varsa-ajoistaan huomattavasti ja nykyään se ei kamalan usein aiheuta kummallisia tilanteita päähänpistoillaan. Kausittain Karomir on oikea kovasuisten keisari - sillon on rautaa suussa lähes sallittuun rajaan saakka. Mutta joskus, erityisesti keväällä ja syksyllä ori on hieman leppoisampi ja sillon se toimii lähes perusvarustuksella. Karomir on hyvin voitontahtoinen ja sisukas ravuri. Hoidettaessa Karomir sählää ja koheltaa sen minkä ehtii. Vesikarsina onkin paras paikka oriin valjastukselle, siitä sitten ulos harjauspuomiin kiinni ja kärryt perään ja reippaalle lenkille. Joskus oriilla tuntuu olevan niin paljon energiaa, että se jaksaisi juosta lähes loputtomiin - mistälie sitten johtuu moiset energiapuuskat. Takakavioita puhdistaessa Karomir saattaa temppuilla, sen bravuurinumero onkin nojata koko painollaan vasten kavionpuhdistajaparkaa. Jälkeläiset 11.10.2008 t. Ajattoman Isa (e. Insomnia) 15.09.2008 o. Ajattoman Igor (e. Insomnia) 06.08.2008 o. Kekan Kaaosmestari (e. J.L Eksoottinen) 01.08.2008 t. Ajattoman Ironia (e. Insomnia) 01.06.2008 o. P.R. Palturi (e. Tehotyttö) Sukutaulu
Kilpailukalenteri Startteja yhteensä 161 kpl. Statistiikka (I-II-III-IV): 10-13-18-17. Maaliskuu 27.03.2007 / Kutsu / Lähtö 0 (Tasoitusajo, 2100 m, opetuslähtö) / 2.07,3ke, hyv. 28.03.2007 / Kutsu / Lähtö 0 (Tasoitusajo, 2100 m, koelähtö) / 1.46,7ke / 50 v€ LÄPI! Huhtikuu 01.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 35,0 ja hit.) / 1.50,8 x (13/14) 08.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 35,0 ja hit.) / 1.43,4 (6/15) 09.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.45,0ke / 2 000 v€ (2/8) 15.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 35,0 ja hit.) / 1.46,3 300v€ (4/9) 17.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.46,2kex - 100 v€ (7/14) 17.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.34,4, 100 v€ (6/16) 17.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.47,6 (16/16) 19.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.39,3 (10/16) 20.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.48,6kex / 1 800 v€ (3/10) 21.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.33,8 x, 400v€ (5/15) 22.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 35,0 ja hit.) / 1.50,7 (9/9) 24.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.36,8, 600 v€ (4/16) 26.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.46,7 (14/16) 26.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.52,7kex / 1 200 v€ (2/9) 28.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / HLL 29.04.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 35,0 ja hit.) / 1.47,4 ep 1 400v€ (2/9) 30.04.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.33,3 (6/9) 30.04.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 41,8ke - 100v€ (4/11) Toukokuu 01.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.45,2 (16/16) 02.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.40,0ke / 2 000 v€ + loimi (1/11) 03.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.44,2 (15/16) 05.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.40,3 (15/16) 05.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.43,4ke, 50v€ (7/16) 08.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.39,1, 900 v€ (3/16) 10.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.43,6 x (10/12) 12.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.36,5 (11/12) 12.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.49,9ke (15/16) 13.05.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-5-v., Ninitran Synttärisankari 2007) / 1.40,1ke -- 1000ve (5/13) 15.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.46,2x + 200ve (4/11) 15.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.38,3, 900 ve (3/11) 15.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2600 m, 30,0-45,0) / 1.40,1kexx, 300v€ (4/14) 16.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.47,8ke (7/9) 16.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 45,0ke, 200ve (5/9) 17.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.34,3, 1500 v€ (2/9) 19.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.36,5 xx, 600 v€ (4/13) 20.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2600 m, 30,0-45,0) / 1.45,2kp (10/15) 21.05.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / HLL 22.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.46,9 (11/12) 22.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.42,4kex / 400 v€ (4/13) 23.05.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.40,0ke (7/9) 24.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.40,6, 200 v€ (6/15) 25.05.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.38,7ke (6/8) 25.05.2007 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / HLL 26.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.48,9 (13/13) 26.05.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.41,0ke, 100ve (8/16) 27.05.2007 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 3100 m, oriit ja ruunat) / 1.33,2 (15/16) 27.05.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.36,0ke (9/10) 28.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / hml (1.48,5) 28.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / HYL 29.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.39,1 xx (12/15) 30.05.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 3100 m, vs. 6 000-12 000 v€) / 1.36,8 + 2 200ve (1/10) 31.05.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.33,4, 200 v€ (8/15) 31.05.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 48,1ke - 90v€ (6/13) Kesäkuu 08.06.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / HPL 15.06.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.47,5kex (11/16) 15.06.2007 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 4 000-25 000 v€) / 42,0ke x - 180v€ (4/4) 15.06.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-5-vuotiaat) / HPL 16.06.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.41,9ke x (10/12) 17.06.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 2100 m, 4-vuotiaat, Pikkupelmann 2007 -karsinta) / 1.37,9ake (8/12) 20.06.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 8 000 v€) / 31,6ke (9/9) 22.06.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-5-vuotiaat) / 1.40,0 xx (7/12) 23.06.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-vuotiaat) / HLL 24.06.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Ryhmäajo, 2100 m, Jussipoika ajo) / 44,9ake - 922v€ + ruusuke (3/12) 27.06.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0-39,0) / 41,3ke x (6/10) 27.06.2007 / Kutsu / Lähtö 12 (Ryhmäajo, 2600 m, 3-6-vuotiaat) / HPL 28.06.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 3100 m, 4-6-vuotiaat) / 1.46,6pi / 2 400 v€ + loimi (1/12) 29.06.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.54,4ke (14/15) 29.06.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-5-vuotiaat) / 1.44,1 (11/12) 30.06.2007 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 4 000-25 000 v€) / 41,0ke ep (7/10) Heinäkuu 02.07.2007 / Kutsu / Lähtö 12 (Tasoitusajo, 2100 m, 29,1 ja hit.) / 1.30,6 + 50ve (8/15) 06.07.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-5-vuotiaat) / 1.29,5ke / 1000 v€ (2/9) 07.07.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0-40,0) / 34,1ke x (6/8) 13.07.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-5-vuotiaat) / HLL 19.07.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 7 000 v€) / 30,6ke - 2000v€ & loimi (1/7) 20.07.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-5-vuotiaat) / 1.30,0 (5/7) 22.07.2007 / Kutsu / Lähtö 13 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,1 ja hit.) / 1.32,1x + 1.800ve (1/11) 24.07.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, 5-6-vuotiaat) / 1.34,5ke / 900 v€ (3/12) 27.07.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-5-vuotiaat) / 1.33,2kex (7/12) 30.07.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, 5-7-vuotiaat) / 1.31,4kex / 200 v€ (6/11) 31.07.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 2600 m, 6-v. ja alle) / 1.35,4ake xx - 400v€ (4/10) Elokuu 16.08.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2600 m, 5-vuotiaat, Derbyn karsinta) / 1.36,9akp, 500 v€ (4/12) 25.08.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 20 000-60 000 v€, 5+) / 1.30,1ke / 900 v€ (3/9) 26.08.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 24,0-32,0-aikaiset) / 35,0ke (12/14) 28.08.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Ryhmäajo, 3100 m, 5+) / 1.35,6apix, 600v€ (3/7) 31.08.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 3100 m, vs. yli 7 000 v€) / HPL Syyskuu 19.09.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2600 m, 5-vuotiaat, Derbyn finaali) / 1.37,6akp, 1 000 v€ (6/12) 27.09.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2600 m, vs. 30 000-60 000 v€, 5+) / 1.29,9kp / 400 v€ (4/13) 30.09.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, 25,0-30,0) / 28,4ake x (8/10) Lokakuu 03.10.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 22,0-30,0) / 29,2ke - 600v€ (3/8) 07.10.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, 25,0-33,0) / 31,0ke (6/7) 10.10.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,1 ja hit.) / 1.33,2ke / 600 v€ (3/12) 17.10.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 2100 m, vs. yli 25 000 v€) / 29,8ake - 2500v€, loimi & lautanen (1/4) 21.10.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-5-vuotiaat) / 1.40,1ke / 1 200 v€ (3/16) 26.10.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, 25,0-33,0) / 29,3ke (6/10) 30.10.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 26,0-30,0) / 1.32,2ke / 1 100 v€ (2/11) 30.10.2007 / Kutsu / Lähtö 13 (Ryhmäajo, 2100 m, 25,0-30,0) / 1.30,3akex, 550v€ (4/9) 31.10.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2100 m, 23,0-30,0) / 1.30,6ake (10/12) 31.10.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 3100 m, vs. yli 9 000 v€) / 31,4pi - 1250v€ (2/6) Marraskuu 02.11.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2100 m, 5-7-vuotiaat) / HLL 18.11.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 3100 m, vs. yli 9 000 v€) / 31,6pi - 400v€ (4/8) 24.11.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 9 000 v€) / 32,7ke - 1000v€ (2/9) 29.11.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 29,0-35,0) / 1.31,1 x (9/10) 29.11.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 20 000 v€) / 1.30,6ke (13/16) 30.11.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 9 000 v€) / 31,1ke xx (7/11) Joulukuu 10.12.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 3100 m, vs. 20 000-40 000 v€) / HYL 13.12.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Ryhmäajo, 2100 m, 26,1-30,0) / 1.28,6ake / 1 100 v€ (2/12) 15.12.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, avoin) / 1.34,8kp, 100v€ (7/16) 20.12.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, 25,0-29,9) / 1.29,4ke, 700v€ (2/15) 24.12.2007 / Kutsu / Lähtö 13 (Tasoitusajo, 2100 m, 24,1-33,9) / 1.31,3ke / 8 000 v€ + loimi (1/15) 26.12.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, yli 70 starttia) / 25,3ke+ 500ve (3/15) 27.12.2007 / Kutsu / Lähtö 11 (Ryhmäajo, 1609 m, 40,0 ja nop.) / 1.34,2 (10/12) 30.12.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, 7+, 30,0 ja nop.) / 25,5kpx (8/14) 31.12.2007 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 3100 m, vs. yli 9 000 v€) / HPL Tammikuu 2008 09.01.2008 / Kutsu / Lähtö 20 (Tasoitusajo, 2100 m, 24,6-30,0) / 1.26,8ke / 400 v€ (4/12) 16.01.2008 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2600 m, vs. yli 25 000 v€) / 1.28,8 (13/16) 20.01.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 8-11-vuotiaat) / HPL 23.01.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 2100 m, 24,0-28,0) / 26,3ake - 1000v€ (2/7) 31.01.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Ryhmäajo, 2100 m, 24,0-28,0, vs. yli 15 000 v€) / 27,8ake - 2000v€ & loimi (1/6) Helmikuu 04.02.2008 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, 25,0-33,0) / 29,8ke - 110v€ (6/16) 08.02.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2100 m, 25,0 ja hit.) / 1.31,9 / 100v€ (7/13) 08.02.2008 / Kutsu / Lähtö 9 (Ryhmäajo, 2100 m, 26,0-30,0) / HYL 10.02.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, 26,0 ja nop.) / 1.26,4 + 400ve (6/15) 12.02.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 2100 m, 24,0-28,0) / 29,7ake (9/12) 14.02.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2100 m, 8-10-vuotiaat) / HLL 15.02.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 24,0-27,0-aikaiset, 4+) / 1.26,1ke / 400 v€ (4/12) 17.02.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, 26,0 ja nop.) / 1.27,2 (8/13) 24.02.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2100 m, 8-10-vuotiaat) / 1.29,8 950v€ (3/8) 27.02.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 25,0-28,0-aikaiset, 4+) / 1.27,7ke / 200 v€ (5/13) 28.02.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 8-10-vuotiaat) / 1.30,2ke, 200v€ (5/11) 29.02.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Ryhmäajo, 2100 m, 25,1-29,0) / 1.28,2 x / 2 100v€ + loimi (1/12) Maaliskuu 01.03.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 1609 m, 27,9 ja nop.) / 1.29,9 xx 300v€ (4/13) 08.03.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 24,1-28,0) / 1.24,9ke / 200 v€ (5/16) 19.03.2008 / Kutsu / Lähtö 13 (Tasoitusajo, 3100 m, vs. 30 000-60 000 v€) / 1.30,3pix / 400 v€ (4/12) 21.03.2008 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2100 m, 25,0-29,0) / HPL 23.03.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 7 000 v€) / 29,6ke (10/13) 27.03.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 3100 m, vs. yli 12 000 v€) / 30,1pi (10/11) 28.03.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, 25,1-28,5) / 1.26,1 xx + 2.000ve (1/16) 30.03.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 25,1-29,0) / 1.26,7ke / 2 300 v€ (3/10) 31.03.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Ryhmäajo, 2100 m, 24,0-28,0, vs. yli 10 000 v€) / HPL Huhtikuu 01.04.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, 25,0-29,0) / 1.30,9 (10/15) 06.04.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 10 000 v€) / 27,9ke - 200v€ (6/12) 11.04.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, 24,6-28,0) / 1.26,0ke (7/12) 13.04.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 50 000 v€) / 1.24,9ke / 1 200 v€ (2/7) 17.04.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, 25,0-29,0) / 1.28,1 + 1.200ve (3/9) 22.04.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2600 m, 25,0-29,0) / 1.29,0 + 600ve (5/9) 25.04.2008 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 2100 m, 25,0-33,0) / 1.28,1akex - 1.000v€ (3/12) 27.04.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 2100 m, 24,0-28,0) / 30,2ake (9/9) 30.04.2008 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 10 000 v€) / HPL 30.04.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 50 000 v€) / 1.25,8ke / 800 v€ (3/7) Toukokuu 04.05.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 2100 m, 25,0-30,0) / 1.28,3ake (8/9) Kesäkuu 30.06.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 1609 m, vs. yli 50 000 v€) / 1.24,4aly (5/7) Heinäkuu 01.07.2008 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2100 m, vs. yli 50 000 v€) / 1.24,5ke / 2 100 v€ (3/5) 12.07.2008 / Kutsu / Lähtö 12 (Tasoitusajo, 2100 m, 25,0 ja nop., Ajattoman nopein sh-ori 2008) / 1.24,2ke (7/12) 18.07.2008 / Kutsu / Lähtö 12 (Tasoitusajo, 3100 m, 22,0-26,0) / HPL 24.07.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 3100 m, 9-11-vuotiaat) / 1.28,4pi (11/15) 27.07.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 2100 m, 25,9 ja nop.) / 1.26,0ake - 2550ve (2/9) 27.07.2008 / Kutsu / Match Show (MSY, ravikuvalliset suomenhevoset) / sin 28.07.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 25,1-28,0) / 1.27,6ke (10/12) Syyskuu 26.09.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 3100 m, vs. yli 60 000 v€) / 1.27,8api / 900 v€ (3/10) 29.09.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 3100 m, 24,1-27,0-vuotiaat) / 1.27,9pi / 1 100 v€ (2/9) Lokakuu 18.10.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 1609 m, vs. yli 40 000 v€) / 1.25,0aly (10/12) |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||