|
![]() LKV2, KUMA x 2, JS x 2 ![]()
Luonnekuvaus Tara on todella leikkisä ja energinen tamma, jota on innostuessaan hankala pysäyttää. Se on kuitenkin pohjimmiltaan hyvin kiltti, eikä koskaan tarkoita ihmisille pahaa. Tara on myös todella utelias; se tulee vieraidenkin ihmisten luo ja nuuskii innostuneena. Myös vieraiden eläinten luokse se uskaltautuu, eikä millään ymmärrä eläimen vihjailevia liikkeitä, jotka haluavat ajaa Taran pois tiehensä. Tara ei luovu tutkimuksestaan ennen kuin jokainen karva on tutkittu ja mielenkiinto kohteeseen mennyt. Tara riekkuu paljon tarhassa toisten hevosen kanssa ja hyppelee niin riehakkaasti, ettei huomaa aina edes aitoja. Useamman kerran Tara onkin hypellyt päin aitoja, onneksi sille ei koskaan ole käynyt pahemmin, mitä nyt kerran sai pienen naarmun kylkeensä. Ajettaessa Tara on kuuliainen ja herkkä ajettava, joka vaatii kuskilta huomiokykyä - uusien asioiden luokse kun olisi päästävä HETI, eikä vasta viiden minuutin kuluttua. Välillä tamman pohjaton uteliaisuus käy todella hermoille, mutta kyllä sen kanssa tottuu elämään. Radalla Tara on valppaana ja usein sen energisyyspuuskat osuvatkin kohdalle nimenomaan radalla ollessa. Joskus niistä on hyötyä, joskus taas niiden takia tamma sortuu laukalle. Eiköhän tamma vanhetessaan hieman tasoitu uteliaisuuden puolesta. Joskus taluttaessa Taraa ulos se voi yllättäen saada "energisyys-kohtauksen", jolloin se yrittää kiilata ja tuntuu suorastaan lähtevän lentoon käsistä. Hoidettaessa Tara vilkuilee hoitajan liikkeitä jatkuvasti ja jos se huomaa jotain erikoista (esim. hieman erilainen harja kuin ennen, vaatteissa on jotain erikoista), yrittää se päästä välittömästi tutkimaan tätä uutta ja erikoista asiaa. Jos sen ei anneta tutkia, se voi suutahtaa alkaen käyttäytyä äksysti ja on oleviaan iso, paha hevonen. Silloin se oikeasti saattaa näykkiä tai jopa potkaista. Mutta aina välillä, mahdollisuuksien tullessa, se yrittää päästä tutustumaan uuteen asiaan salakavalasti. Tara onkin aikamoinen veijari. Se malttaa helposti seistä aloillaan käytävällä hoidettavana, jos mitään uutta ja erikoista ei ole näköpiirissä. Se on oppinut hoitamisrutiinit nopeasti, mitä nyt kavionnoston opetuksessa oli ongelmia. Tara kun ei voinut käsittää, miksi sen pitäisi seistä kolmella jalalla. Neljällä ja kahdella jalalla seisominen sille kävi hyvin, mutta kolmella - ehei missään tapauksessa. (Luonne © kasvattaja, muokannut & lisäillyt Dereka) Jälkeläiset 17.10.2008 o. Ajattoman Rokkenroll (i. N.I.N. Elvis) Sukutaulu
Kilpailukalenteri Startteja yhteensä 137 kpl. Statistiikka (I-II-III-IV): 19-9-11-9. Kesäkuu 05.06.2007 / Kutsu / Lähtö 0 (Tasoitusajo, 2100 m, koelähtö) / 1.57,5ke / 50 v€, LÄPI! 10.06.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.48,9 + 50ve (7/7) 13.06.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 1609 m, 3-v. tammat) / 1.39,8 (3/4) 14.06.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.57,6kex (8/12) 15.06.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 54,6ke - 300v€ (2/11) 15.06.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.38,4, 1500 v€ + loimi (1/5) 20.06.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.42,3x ep + 100ve (5/7) 20.06.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.54,8ke (8/13) 20.06.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 1609 m, 3-v. tammat) / 1.39,8 xx, 750 v€ (3/4) 22.06.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.47,9 (5/7) 23.06.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 1600 m, 3-vuotiaat) / 48,3ly - 1000v€ + loimi (1/4) 27.06.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 1609 m, 3-v. tammat) / 1.38,1, 1500 v€ + loimi (1/5) 28.06.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.50,5ke (9/13) 29.06.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.40,1, 1500 v€ + loimi (1/7) Heinäkuu 02.07.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.39,9 ep (10/13) 04.07.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.49,0ke / 1 000 v€ (2/10) 04.07.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 1609 m, 3-v. tammat) / 1.44,5 (5/8) 06.07.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.45,0, 1 000 v€ (2/8) 07.07.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 47,0ke - 200v€ (3/9) 11.07.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 1609 m, 3-v. tammat) / HPL 13.07.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.48,9 (7/9) 14.07.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.53,3ke (12/15) 18.07.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 1609 m, 3-v. tammat) / 1.44,5, 500 v€ (4/10) 19.07.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / HLL 20.07.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.50,0 (14/16) 21.07.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 1600 m, 3-4-vuotiaat) / 35,3lyxx (10/16) 22.07.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.38,4 + 600ve (1/12) 23.07.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 46,2ke - 50v€ (5/9) 24.07.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.53,6kex (8/10) 25.07.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 1609 m, 3-v. tammat) / 1.50,5 (8/9) 27.07.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.47,7, 200 v€ (6/14) 30.07.2007 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.47,7kex / 200 v€ (5/9) 31.07.2007 / Kutsu / Näyttelyt (NJ, sh-tammat) / LKV2, KUMA, JS (2/6) 31.07.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 45,2ke - 1000v€ & loimi (1/8) Elokuu 05.08.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, 35,0 ja hit.) / 42,5ke (11/13) 06.08.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / 1.52,3kex (5/5) 15.08.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Ryhmäajo, 2600 m, 3-5-vuotiaat) / HLL 16.08.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-vuotiaat) / HEL 17.08.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.42,4, 2000 v€ (1/10) 18.08.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Tasoitusajo, 1600 m, 3-4-vuotiaat) / HPL 20.08.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.51,4ke + 100ve (5/15) 24.08.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Ryhmäajo, 1609 m, 3-4-vuotiaat) / 1.37,3 450v€ (3/9) 26.08.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 2600 m, alle 5-v.) / 38,2akp (7/12) 26.08.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat / 51,4ke - 600v€ & loimi (1/7) 28.08.2007 / Kutsu / Lähtö 1 (Ryhmäajo, 2100 m, 4-8-vuotiaat) / 1.44,1ake, 150v€ (6/12) 31.08.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 41,1ke - 320v€ (3/8) 31.08.2007 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 40,0 ja hit.) / 1.41,7ke, 90 v€ (7/16) Syyskuu 10.09.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 1609 m, 4-vuotiaat) / 1.48,0ly (6/9) 19.09.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.46,5ke (11/14) 27.09.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / HPL 30.09.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 1 000-20 000 v€) / HPL Lokakuu 07.10.2007 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 0-25 000 v€) / 29,0ke - 180v€ (4/10) 10.10.2007 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,1 ja hit.) / 1.39,8ke (11/12) 17.10.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0-42,0) / 37,7ke - 500v€ (2/6) 20.10.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.43,7ke / 400 v€ (4/11) 21.10.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, 4-5-vuotiaat) / 1.41,6ke / 200 v€ (8/16) 26.10.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2600 m, vs. yli 7 000 v€) / 35,0kp - 2000v€ & loimi (1/8) 31.10.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 0-20 000 v€) / 36,0ke x - 180v€ (4/10) 31.10.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / 1.55,3ke x (12/15) Marraskuu 02.11.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-4-vuotiaat) / HLL 07.11.2007 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 2 000 v€, tammat) / 31,4ke (8/8) 13.11.2007 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.39,5ke / 1 100 v€ (2/11) 18.11.2007 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,0-38,0) / 36,1ke - 500v€ (2/6) 19.11.2007 / Kutsu / Näyttelyt (NJ, sh-tammat) / KUMA, JS (4/5) 29.11.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 1 000-20 000 v€) / 1.37,9kex / 500 v€ (6/15) Joulukuu 06.12.2007 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 1 000-25 000 v€) / HLL 10.12.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 1600 m, 30,0 ja hit.) / 1.34,9ly (10/14) 13.12.2007 / Kutsu / Lähtö 12 (Ryhmäajo, 1609 m, 30,1 ja hit.) / 1.40,2aly (11/12) 15.12.2007 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 1600 m, 30,1 ja hit.) / 1.38,9ly (10/16) 20.12.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 1600 m, 30,0 ja hit.) / 1.29,4lyx, 800v€ (1/16) 24.12.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, 34,0 ja hit.) / 1.37,8ke / 3 000 v€ (3/7) 26.12.2007 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, 3-5-vuotiaat) / 33,4ke (6/10) 31.12.2007 / Kutsu / Lähtö 2 (Ryhmäajo, 2100 m, vs. 15 000-35 000 v€) / 29,8ake - 500v€ (3/7) Tammikuu 2008 09.01.2008 / Kutsu / Lähtö 22 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,1-36,0) / 1.34,8ke (10/13) 16.01.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2600 m, 30,0 ja hit.) / 1.33,3 + 100ve (8/15) 20.01.2008 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 3100 m, 30,1 ja hit.) / 1.39,6pixx, 100v€ (6/15) 23.01.2008 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, 28,0-36,0) / HLL 27.01.2008 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 2100 m, 28,0-36,0) / 33,7ke x - 110v€ (7/14) 28.01.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 2100 m, 30,0 ja hit.) / 1.36,9akex + 300ve (3/6) 31.01.2008 / Kutsu / Lähtö 9 (Tasoitusajo, 1600 m, 28,0-34,0) / 29,8ly - 125v€ (5/13) Helmikuu 05.02.2008 / Kutsu / Lähtö 11 (Ryhmäajo, 1609 m, 45,0 ja nop.) / 1.29,3, 900 v€ (2/12) 07.02.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2600 m, 29,0 ja hit.) / 1.38,5 + 200ve (7/15) 08.02.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, 5+ tammat) / 1.33,0 / 400v€ (3/15) 10.02.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,1-40,0) / HML 10.02.2008 / Kutsu / Lähtö 12 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,1 ja hit.) / 1.31,5 + 600ve (5/9) 12.02.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. yli 9 000 v€) / 30,8ke (8/12) 14.02.2008 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 5-7-vuotiaat) / 1.31,2 2 500v€ (1/6) 17.02.2008 / Kutsu / Lähtö 12 (Tasoitusajo, 2100 m, 30,1 ja hit.) / 1.32,7x (9/10) 23.02.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 3100 m, vs. yli 12 000 v€) / 30,7pi - 200v€ (5/10) 24.02.2008 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2100 m, 5-7-vuotiaat) / 1.32,3 2 500v€ (1/7) 24.02.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, 32,0 ja hit.) / 1.30,3ake (9/12) 26.02.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 2100 m, 28,0-32,0) / 31,0ake (5/8) 27.02.2008 / Kutsu / Lähtö 12 (Tasoitusajo, 2100 m, 28,1-33,0-aikaiset, 4+) / 1.32,7ke (10/10) 27.02.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, 35,0 ja nop.) / (10/12) 28.02.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 3100 m, 6-7-vuotiaat) / 1.39,0pi, 2000v€ (1/14) 29.02.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 2100 m, 29,1-33,0) / 1.31,8 x / 1 600v€ + loimi (1/12) 29.02.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 4 000-45 000 v€) / 30,0ke - 250v€ (4/8) Maaliskuu 01.03.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 1609 m, 28,0-34,9) / 1.33,4 (12/13) 08.03.2008 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 5-6-vuotiaat) / 1.35,6ke (12/13) 18.03.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. alle 50 000 v€) / 1.26,1 2 500v€ loimi + 1 000v€ rataenn. (1/7) 19.03.2008 / Kutsu / Lähtö 13 (Tasoitusajo, 3100 m, vs. 30 000-60 000 v€) / 1.31,8pi (10/12) 27.03.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 25,0-31,0) / HPL 30.03.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, 5-6-vuotiaat) / 1.32,1ke / 6 000 v€ + loimi (1/4) 31.03.2008 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 1600 m, 27,0-36,0) / 30,0ly (10/16) Huhtikuu 01.04.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2600 m, 30,0 ja hit.) / 1.34,6 (9/9) 06.04.2008 / Kutsu / Lähtö 3 (Tasoitusajo, 2600 m, 27,0-36,0) / 33,5kp - 500v€ (2/13) 11.04.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 28,1-32,0) / 1.30,3ke (8/11) 13.04.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 15 000-40 000 v€) / 1.29,0ke / 100 v€ (6/11) 17.04.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2600 m, 30,0 ja hit.) / 1.29,4 + 1.200ve (3/11) 22.04.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2600 m, 30,0 ja hit.) / 1.31,2 + 2.000ve (1/9) 25.04.2008 / Kutsu / Lähtö 3 (Ryhmäajo, 2100 m, 25,0-33,0) / 1.30,3ake - 2.000v€ (1/12) 27.04.2008 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. alle 30 000 v€) / 32,4ke x - 220v€ (4/10) 30.04.2008 / Kutsu / Lähtö 11 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. alle 30 000 v€) / 32,0ke - 1200v€ & loimi (1/8) 30.04.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 15 001-40 000 v€) / 1.29,6kex (15/16) Toukokuu 04.05.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, 30,0-35,0) / 1.31,4ake, 2100v€ (4/7) 24.05.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Tasoitusajo, 2100 m, 26,0-30,0) / 1.29,6kex / 400 v€ (4/10) 30.05.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 7 000-40 000 v€) / 1.31,1ke (13/15) Heinäkuu 12.07.2008 / Kutsu / Lähtö 14 (Tasoitusajo, 2100 m, 29,1-33,0) / 1.30,3ke (6/9) 18.07.2008 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, vs. 25 000-50 000 v€) / 1.27,5ke / 200 v€ (8/16) 27.07.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, 26,0-29,9) / 1.30,9ake - 1200ve (5/10) 27.07.2008 / Kutsu / Match Show (MSY, suomenhevoset) / Sin2 28.07.2008 / Kutsu / Lähtö 10 (Tasoitusajo, 2100 m, 28,1-32,0) / 1.30,3ke (7/11) Elokuu 31.08.2008 / Kutsu / Lähtö 7 (Ryhmäajo, 1609 m, 28,1-32,0) / 1.29,7aly / 700 v€ (5/12) Syyskuu 21.09.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 3100 m, 28,0-32,0) / 1.32,9pi (8/11) 26.09.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, 29,1-33,0) / 1.30,9ke (9/10) Lokakuu 18.10.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 2100 m, 26,0-30,0) / 1.27,5ke (8/13) 20.10.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2100 m, vs. yli 50 000 v€) / 1.26,1ke (7/10) Joulukuu 10.12.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 26,0-29,1) / -- 13.12.2008 / Kutsu / Lähtö 6 (Ryhmäajo, 1609 m, 24,6-27,0) / HPL 22.12.2008 / Kutsu / Lähtö 4 (Ryhmäajo, 2600 m, 24,1-27,0) / -- 23.12.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Ryhmäajo, 3100 m, 25,1-30,0) / 1.31,2apix (8/9) 27.12.2008 / Kutsu / Lähtö 2 (Tasoitusajo, 2100 m, 24,0-29,9) / HPL 29.12.2008 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 1609 m, 8-9-vuotiaat) / -- 29.12.2008 / Kutsu / Lähtö 8 (Tasoitusajo, 2100 m, 26,0-28,9) / 26,9ke + 1500v€ (3/5) Tammikuu 2009 02.01.2009 / Kutsu / Lähtö 5 (Tasoitusajo, 1609 m, 8-9-vuotiaat) / -- 03.01.2009 / Kutsu / Lähtö 6 (Tasoitusajo, 3100 m, 26,0-29,0) / -- 04.01.2009 / Kutsu / Lähtö 3 (MSY, suomenhevosravuritammat) / -- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||