Dereka.net - etusivulle Dereka Linkit Vieraskirja

« Takaisin Dereka -sivulle


Runoja 2

Matkalla pimeyteen
Matka pitkä, sietämätön.
Pimeydessä vaellus, tuskaa.
Unettomuus, sekin kärsimystä.
Matkan varrella ei valoa.
Kylmyys, synkkyys, osana elämää.
Kaipuu, kuolevaisen arkipäivää.
Matkani on alkanut, tahtomattani.
Kukaan ei voi sitä muuttaa.
Pimeyden kuilu minut nielaisee.
Tuskinpa kukaan edes muistelee?

Surma
Otin sen otteeseeni.
Näin tuskan silmistä.
Veri virtasi höyryten.
Silmät lasittuneet, katsoen minuun.
Nauran ja tuhoan yhä lisää.
Kuole, kuole, surmaan!
Nauruni hukkuu aaltoihin.
Aaltoihin jotka vie todisteet.
Sinua ei enää ole.
Hah.

Tulisielu
Se taistelee, ei päästä irti.
Mustalla listalla, aina, silti.
Tulinen luonne, tumma katse.
Se tahtomattaan jatkaa.
Tulinen kostamisen jano.
Jano, se ei sammu. Ei sammu.
Ei edes verellä.
Vain Tulisielun kuolema.
Se sammuttaa.

Tyttö
Vahingoitettu, murskattu.
Satutettu, palasiksi revitty.
Tyttö kaunis ja hento.
Herkkä kuin enkelin lento.
Ei tahtonut pahaa, ikinä.
Maan julman täyttää nyt vain vikinä.
Tuskan, kivun. Vikinä.
Tyttö itkee viimeisen kyyneleen.
Ja lopettaa kaiken.

Talvipäivä
Luminen maa vastaanottaa kyyneleeni.
Se nielee ne, lopulta hukuttaa kokonaan.
Kylmä lumi paleltaa ihoani.
Makaan kuitenkin, jäätyen.
Kylmissäni katson lintujen iloisuutta.
Katson myös oravien onnellisuutta.
En tiedä miltä tuntuu olla iloinen.
En tiedä miltä tuntuu olla onnellinen.
Jälleen suren, itken, ikävöin, itken.
Toivon ettei huomista olisi.
Jäisipä kaikki tähän.
Valheellisen kauniiseen talvipäivään.

Säikähdys
Säikähtäneenä juoksen karkuun.
Säikähtäneenä pakenen julmaa maailmaa.
Säikähdys herättää minut jälleen.
Säikähdän kun kuiskaat välittäväsi.

Valkean maan lento
Lennän yllä Valkean maan.
Kilpaa lumikeijujen kanssa.
Itken yllä Valkean maan.
Salaa vesikeijujen kanssa.
Katson tuota kaikkea, yllä Valkean maan.
Yksin, yksin itseni kanssa.
Valkeassa maassa.

Kylmyys
Kylmyys.
Se jäädyttää sydämeni.
Kylmyys.
Se murskaa elinvoimani.
Kylmyys.
Se tuhoaa kyyneleeni.
Kylmyys.
Se lopettaa kaiken.

Elämä
Menneiden muistojen varjot pimenee.
Tulevaisuuden aurinko häikäisee.
Tämä elämä kiertää paikoillaan.
Seisoo hiljaa aloillaan.

Yritti kerran suuntaa muuttaa.
Mutta se oli liian uutta.
Vaikeaa, vaarallista.
Tämä elämä kiertää paikoillaan.
Tuijottaa samaan kattoon aina vaan.

Ei tahdo tapoja lopettaa.
Ei siihen mikään voi vaikuttaa.
Et sinä, en minä, ei kukaan.
Hän lähtee vain vanhan elämän mukaan.
Mukaan sen elämän.

Kuolen kituen
Tuhannen salamaniskun suudelma kipinöi yhä vartalollani.
Lukemattomat vesipisarat tahtomattaan sähköä suudelmien huuhtelee.
Huudan tuskasta kun jäiset rakeet iskeytyvät alastomuuteeni.
Kuin miljoonat puukoniskut sivaltaisivat minua.
Riudun kärsimyksestä salamoiden, vesipisaroiden ja rakeiden.
Eivät nekään kärsimättä kuolleet, en minäkään.

Jätä minut rauhaan
Tuskan läpi kuulen huutosi.
Enää en jaksa pelastaa sinua.
Liian usein olet käyttänyt voimavarani.
En elä sinua varten.
En elä elämääsi.
En elä vasten tahtoani.
Mene minne menet.
Tee mitä teet.
Kunhan annat minun olla vain rauhassa..

Kuiluna vieras Narttu
Tulisen rakkauden koin silloin.
Enää muistan vain sen intohimon.
Mitä se olikaan, en tiedä.
Sinä, minä, me.
Missä me nyt olemme?
Olemme tuhoon tuomittu.
Olimme jo silloin.
Vieraan Nartun varastama me.
Yksin kuljen nyt ja muistan.
Muistan sen mitä jaksan.
Sinä siellä, minä täällä.
Välillämme kuilu liian syvä.
Kuilu, liian syvä kuilu, Narttu.

Tappajakansa
Sinisiipinen tappaja.
Timantinkova murhaaja.
Ovela kuin Mustien Vuorten sudet.
Se imee sielusi itselleen.
Se varastaa elämäsi kansalleen.
Tappajakansa, Pimeyden Rajan takaa..

Elämän tuska
Sata tapettua rakkautta
Tuhat surmattua onnea
Miljoona murhattua elämää
Elämän tuska repii minut.

Tarvitsen
Kuu tarvitsee Auringon elääkseen.
Ruusu tarvitsee Vettä kasvaakseen.
Pilvet tarvitsevat Tuulen liikkuakseen.
Minä tarvitse Sinut rakkauteen.

Kesyttämätön graniitti
Sydämeni sen graniitin yhä tahtoo.
Kylmän, minulle tunteettoman graniitin.
Sen graniitin vielä poimin ja laitan taskuuni.
Se vaatii vain kesytystä.

Tuhkalintu
Yhä uudestaan se kohoaa siivilleen ja palaa maahan.
Ei sen heikot, mustanpuhuvat siivet kestä vieläkään.
Se on yrittänyt jo kauan, useita vuosia, satoja kertoja.
Aina se pääsee ilmaan kunnes taas kaikki palaa ennalleen.
Jonain päivänä se pääsee vielä siivilleen kohoten tuhkasta.
Tuhkapilven laskeutuessa se lentää pois uuden elämän kanssa.
Hyvästiksi se heittää mustasinisen sulkansa.

Hiekkalinna
Tuuli hajoittaa muistoni hiekanjyviksi.
Hiekkalinnani särkyy myrskytuuleen.
Mikään ei enää kerro siitä hiekkalinnan prinssistä.
Vain punainen muoviämpäri meren aalloilla.
Se kuka sen löytää, saa sydämen hiekkalinnan prinsessan.


« Takaisin Dereka -sivulle

© Dereka 2007