Dereka.net - etusivulle Dereka Linkit Vieraskirja

« Takaisin Koulutöitäni -sivulle


Essee: Saatanalliset säkeet, maailmankirjallisuuden kulmakivi

Saadessani kirjastossa käteeni ensimmäisen kerran Salman Rushdien kirjoittaman romaanin, Saatanalliset säkeet, olin aivan innoissani. Mielenkiintoinen nimi, eikä mikään huono kansikaan. Mutta aivan lukukokemukseni alussa totesin valintani osuneen hieman ohi. Kirjan alku tuntuu niin toivottoman tylsältä. Noin 30 sivun ajan kaksi herraa, nämä kirjan päähenkilöt joista kohta kerron lisää, putosivat lentokoneesta. Ei tylsemmin olisi voinut alkaa. Lisäksi kerronta on mielestäni vaikealukuista ja aika epäselvää. Sivistyssanoja Rushdie käyttää runsaasti, samoin monimutkaisia lauseita. Tämä on kirja mitä pitää ihan lukemalla lukea. Jos jo alku tuntuu huonolta, voi vain ajatella millaista on katsoa 558 sivuista teosta ja miettiä millainen lukukokemus tulee olemaan.

Vuonna 1988 julkaistu Saatanalliset säkeet on lyhyesti sanottuna kertomus kahden miehen matkasta hyvään ja pahaan. Toinen miehistä matkaa ja kokee muutoksen kohti pahaa, toinen taas kohti hyvää. Kirjan alun tapahtumat käynnistävät luonnollisesti kaiken. Lentokone Bostan putoaa ja nämä kaksi miestä, Saladin Chamcha ja Gibreel Farishtan ovat ainoat eloonjääneet. Koko kirjan ajan kerronta on mielestäni suhteellisen sekavaa. Välillä kertoja kertoo mitä Saladin miettii, kohta taas hän kertoo miltä Gibreel näyttää. Sitten tapahtumat hyppäävätkin Saladinin synnyinseudulle tai Gibreelin nuoruuteen. Yhtäkkiä onkin kerronnan kohde ihan joku muu, joku kenen ei uskoisi liittyvän kirjaan yhtään mitenkään. Kirjassa on mielestäni aika paljon erilaisia henkilöitä, on profeettoja, palvelijoita, näyttelijöitä jne.

Gibreel ja Saladin ovat matkalla Englantiin. Lentokoneeseen tulee terroristiryhmä joka kaappaa koneen. Koneessa sattuu ja tapahtuu, lopputulos on kuitenkin se, että Englannin kanaalin yllä Bostan räjähtää. Kaikkien luullaan kuolleen. Gibreelin ja Saladin elossa olo aiheuttaa kirjassa erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi Saladinin ilmestyttyä kotiinsa vaimonsa luokse…

Kaikki ei ole niin kuin ennen koneen räjähdettyä. Gibreelin pään yläpuolelle on ilmestynyt hohtava sädekehä ja Saladinin päähän kasvaa pukin sarvet, hänen jalkansa muuttuvat karvaisiksi ja muiden mielestä hän näyttää lähinnä hirviöltä. Gibreel on hyvä, arkkienkeliksikin kutsuttu ja Saladinia kutsutaan jopa Saatanaksi. Nämä kaksi joutuvat erilaisiin tapahtumiin, tylsiin ja sekä jännittäviin.

Voin vain ihmetellä miten näin monipuolista ja haastavaa kerrontaa on onnistuttu edes kirjoittamaan. Kerronnankeinojen käyttäminen on ihailtavaa, lukemalla oikein tarkasti havaitsee tekstissä niin hauskoja kuin yllättävän synkkiä piirteitä. Salman Rushdie tosiaankin osaa valita sanansa loistavasti, se ehkä aiheuttaakin tämän kirjan haasteellisuuden lukemisen suhteen. Lauseissa on useita sivistyssanoja kuten jo aiemmin kerroin. Sivistyssanat todellakin vaikeuttavat lukemista. Ainakin minun mielestä. Ihan mielenkiinnosta listasin kymmenen ensimmäisen sivun sivistyssanoja tai ainakin vaikealta kuulostavia sanoja; alabasterinen, heraldinen, reinkarnaatio, mystifikaatio, transmutaatioprosessi, hybridi, metamorfinen, hybridinen, brokadisari, buharalainen, gazal… Lisäksi hänen sanavalintansa eivät ole kaikista tavanomaisimpia. Olisi hienoa oppia itsekin tällaiseksi kertojaksi, saa lukijan täysillä kirjaan mukaan, kun pitää jo sanojakin miettiä tarkkaan. Toisaalta joissain kohti ei jaksa edes miettiä mitä kirjassa sanotaan, vaan lukee vain vaikean kohdan ylitse toiseen, hieman helpompaan kohtaan.

Intiassa vuonna 1947 syntynyt Rushdie on sanonut, että tahtoi kirjoittaa kirjoja, jotka todella ovat jotakin. Tämän kirjan kohdalla se ainakin pitää paikkansa. Saatanalliset säkeet julkaistiin Englannissa 26.9.1988 ja heti saman vuoden lokakuussa se kiellettiin Intiassa, Rushdien synnyinmaassa. Eikä kulunut kauaakaan kun se kiellettiin myös Pakistanissa, Saudi-Arabiassa ja Etelä-Amerikassa. Pian Iranin sen ajan hengellinen johtaja, Ayatollah Ruhollah Khomeini määräsi Rushdien murhattavaksi eli langetti kirjailijalle fatwan. Ayatollah Ruhollah Khomeini katsoi Saatanalliset säkeet –teoksen pilkkaavan Muhammedia ja islaminuskoa. Rushdie onkin ollut nyt kymmenisen vuoden ajan maan alla, hänen olinpaikastaan ei ole tietoa. Ayatollah Ruhollah Khomeini langettama fatwa on yhä voimassa, sitä ei voi koskaan ”peruuttaa”. Vuonna 1992 Rushdien murhaajalle luvattiin noin 1,5 miljoonan euron suuruinen palkkio. Hengiltä häntä ei kuitenkaan ole saatu. Intian hallitus tosin on luvannut taata Rushdielle mahdollisuuden normaaliin elämään. Lupaukseen kuuluu myös se, ettei hallitus lähetä ketään murhaamaan Rushdieta. Saatanalliset säkeet onkin maailmankirjallisuuden sananvapautta koskevista teoksista tunnetuimpia ja keskustelluimpia. Vaikka kirja onkin islaminuskoisten mukaan Muhammedia pilkkaava ja niin edelleen, silti se voitti Whitbreadin kirjallisuuspalkinnon romaanisarjan ja oli ehdolla jopa Booker-palkinnon saajaksi.

Itse en erityisemmin islaminuskoa tunne, mutta olettaisin löytäneeni ainakin muutamia piirteitä jotka ”sotivat” islamia vastaan. Kirjassa on joitain aika seksuaalisia kohtia. Esimerkiksi Saladin Chamchan äiti kuolee yhdessä kohdassa kirjaa, sitten Saladinin isä Changez menee uusiin naimisiin. Saladinin mennessä vierailulle isänsä luokse, hän näkee kuinka isä pitää palvelijaansa entisenä vaimonaan. Palvelijalla on yllään Saladinin äidin eli Changezin kuolleen vaimon vaatteet ja Changez kohtelee häntä kuin kuollutta vaimoaan. Palvelijalla on kuitenkin mies, ja mies on täysin tietoinen tapahtumista. Changez on kaiken lisäksi toisen naisen kanssa naimisissa, ei palvelijan. Islaminuskossahan on mahdollista moniavioisuus, mutta en tiedä kuinka islam suhtautuu edellä kerrottuun. Kirjassa on myös paljon jumaliin, hyvyyteen ja pahuuteen liittyviä asioita. Joissakin kohdin jumalia mainitaan ohimennen, mielestäni hieman epäarvostavaan tyyliin. Myös islamilaisten ruokakulttuuria ”pilkataan”. Yhdessä kohdassa päähenkilö syö sianlihaa, sitähän ei islam salli. Varmasti kirjassa on paljon muitakin islamiin liittyviä piirteitä, niistä minä en tosin tiedä, islam ei ole minulle tutuimpia asioita maailmassa.

Saatanalliset säkeet on mielestäni hyvin selkeästi postmodernismin aikakaudelle sijoittuva teos. Postmodernille tyypillisellä tavalla mielestäni uskontoa jotenkin vähätellään tässä teoksessa. Uskonto ei ole tässä teoksessa niin korkeassa arvossa kuin islaminuskon olettaisi olevan, onhan päähenkilöinä sentään islaminuskoiset henkilöt, sekä itse kirjailijana. Kirjassa on myös paljon pohdintaa ja pohdinnanomaisia kohtia. Mietitään mikä menee miten ja miksi, todellisuuden ja realistisuuden rajoilla leikitellään. Jossain kohti kaikki näyttää olevan selvää, kohta taas kaikki on sekaisin. Paikat ja henkilöt vaihtuvat nopeasti, välillä ei edes tajua että tapahtumat on jo eri paikassa. Se aiheuttaa mielestäni turhaa sekavuutta kirjaan. Kirjassa on pyritty mielestäni keskittymään aika hyvin juuri siihen hetkeen missä ollaan menossa, toki huomautuksia menneeseen on, muttei kovinkaan paljoa. Henkilö joka ei tietäisi Saatanalliset säkeet –kirjan kuuluvan postmodernismiin ja silti tietäisi postmodernismin määritteet, saisi helposti selville mihin aikakauteen kirja kuuluu. Mielestäni postmodernismi näkyy tässä teoksessa selkeästi ja hyvin. Hyvä esimerkkiteos.

Rushdie on jättänyt toisaalta aika paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan. Vaikka useimmat asiat on kuvailtu hyvin tarkasti, ainakin minulle jäi lukiessani mahdollisuus tulkita tekstiä omalla tavallani. Juuri sopivasti taitavaa kuvailua ja hyvät sanavalinnat antavat kiinnostuneelle lukijalle hyvän mahdollisuuden kehittää omaa mielikuvitustaan ja päästä halutessaan syvemmälle kirjan syövereihin. Kerronta on hyvin elävää ja todellista, vaikka mukana on kummallisiakin asioita. Kuten näiden kahden päähenkilön muuttuminen hyväksi ja pahaksi. Rushdielle tyypilliseen tapaan kirjassa on fantasiaa, mytologiaa ja uskonnollisuutta.

Mielestäni tämä kirja on lukukokemuksena ihan hyvä. Varsinkin kerronnan keinot, kuvaukset jne. on erittäin loistavia. Kuten jo olen maininnut, teksti on hankalaa ja sekavahkoa, mutta jos pitää haastavista kirjoista, tässä on sellainen!


« Takaisin Koulutöitäni -sivulle

© Dereka 2007