Dereka.net - etusivulle Dereka Linkit Vieraskirja

« Takaisin Dereka -sivulle


Satu Siilistä

Herra Siili katseli kummissaan ikkunasta ulos. Vettä satoi taivaan täydeltä ja äsken niin kaunis sinitaivas oli peittynyt tummanpuhuvien sadepilvien alle. Väistämättä herra Siilinkin mieleen hiipi hieman epämukavia ajatuksia, kuten hieman epäonnistuneet metsäneläinten kesäkarnevaalit. Niinpä hän päätti lähteä ulos raikkaaseen kesäsateeseen jos vaikka virkistyisi. Hän puki vaaleansinisen sadetakin ylleen ja katseli vielä hetken ikkunasta miettien menisikö sittenkään. Kauniin keltaiset saapikkaat tassuissaan herra Siili raotti tupansa pientä ovea ja nuuhki ilmaa. Heti muutama sadepisara kasteli sen kuonon, ja se veti äkkiä nenänsä takaisin sisälle. Hetken aikaa etsittyään herra Siili löysi oranssin sateenvarjonsa, ja otti rohkeasti askeleen sadepisaroiden alle.

Pisarat ropisi vasten oranssia sateenvarjoa herra Siilin tallustellessa märässä ruohossa kohti vanhaa tammea missä asusti koko Taikalammen metsän viisaimmat eläimet. Kurre Oravainen perheineen asutti tammen alaoksia, yläoksilta metsän herruutta piti Huu, vanha pöllö joka oli puoliksi sokeutunut vieraan huuhkajan hyökätessä arvaamatta Huun kimppuun. Koko Taikalammen metsän asukit oli lopulta ollut mukana ajamassa tuota kamalaa huuhkajaa pois, ja Huu saatiin turvaan. Herra Siili mietti mielessään Huun epävarmaa paranemista, joka oli kestänyt kauan. Nyt pöllövanhus oli onneksi hyvässä kunnossa sokeasta silmästään huolimatta. Herra Siili pysähteli vähän väliä haistelemaan kauniita metsätähtiä. Pienen hetken vei aikaa myös Taikalammen, metsän keskellä olevan lammikon, ihaileminen. Kauniit lumpeenkukat painuivat hieman veden alle piiskaavan sateen voimasta.

Päästyään tammen luo, herra Siili havaitsi Huun olevan muualla. Kurre Oravaisen vanhin poika, Vilpertti, vilahti oksalta toiselle hypähtäen lopulta vesipisaroiden kastelemalla nurmelle. Vilpertti kertoi herra Siilille että Huu oli käymässä Hirvelän perheen luona, ja palaisi vasta huomenna. Vilpertti oli yksin kotona, Kurre Oravainen, rouva Oravainen sekä pienemmät oravanpennut olivat käymässä rouva Oravaisen serkulla. Niinpä herra Siili jatkoi matkaansa. Sade ei tuntunut millään loppuvan, oranssi sateenvarjo teki parhaansa pidelläkseen tuon kaiken veden, mutta ajoittain muutama pisara pääsi kankaan läpi ja herra Siilin päälaki kastui kastumistaan. On päästävä sateensuojaan! Siili tuumasi ja alkoi kipittää kovaa vauhtia etsien jotakin mikä estäisi sadetta kastelemasta häntä kokonaan, herra Siilihän voisi vaikka vilustua!

Tuuhea kuusivanhus tarjosi oksansa herra Siilin suojaksi. Herra Siili käpertyi kuusen juurelle ja ihmetteli maailmaa nyt jo iloisemmin mielin kuin tuvalla ollessaan. Kesäkarnevaalit eivät enää harmittaneet niin paljoa, ja iloisemmat asiat mönki pikkuhiljaa Siilin mielessä päällimmäisiksi. Hän huomasi jopa hieman hymyilevänsä itsekseen ja punastuvansa ajatellessaan suloista siilineitoa, Niiskua. He olivat tavanneet kesäkarnevaalien päätösjuhlassa, ja heillä oli ollut kovin hauskaa. Ilta oli kuitenkin päättynyt nopeasti, ja eron hetki oli koittanut liian pian. Nyt herra Siili vain muisteli lämmöllä siilikaunotarta. Missä lienee Niisku, mietti herra Siili ja yllättyi katsahtaessaan taivaalle. Pilvet olivat väistymässä ja aurinko pilkisteli pilvien takaa iloisesti.

Viimeinen sadepisara tipahti läheisen voikukan lehdelle ja herra Siili laittoi sateenvarjon kasaan. Hän riisui sadetakkinsa ja antoi auringonsäteiden lämmittää sateen viilentämää kehoa. Herra Siili rentoutui säteiden hivellessä pientä vartaloa, hän nojautui kiveen ja sulki silmänsä. Vain muutaman minuutin torkut, Siili ajatteli mielessään kun jo nukahti. Hän näki unta, missä hän ja Niisku taapersi metsätähtien peittämällä kedolla. Aurinko hymyili heille korkealta taivaalta ja linnut lauloivat iloisesti puissa.

Herra Siili havahtui kuitenkin unestaan kun varpunen lennähti herra Siilin yläpuolella olevalle oksalle saaden vesipisarat putoamaan nukkuvan siilin niskaan. Hetken varpunen lauloi kunnes jatkoi matkaansa herra Siilin ravistellessa pisaroita turkistaan. Samalla hetkellä herra Siili näki metsän laidassa maailman kauneimman metsätähden. Siili poimi tavaransa mukaan ja taapersi kukan luokse. Äärimmäisen tasaiset terälehdet hohtivat valkoisuuttaan luonnon kauneudessa. Sillä hetkellä herra Siili päätti viedä sen Niiskulle, siilineidoista kauneimmaille. Hän poimi kukan ja tallustaessaan Niiskun mökkiä kohden, hän muisteli Niiskun kauniita tasaisia piikkejä, suloista hymyä ja ujoa katsetta. Herra Siilin sydän löi tuhatta hänen lähestyessään Niiskun taloa.

KopKop. Herra Siili koputti punaruskeaan oveen ja sai oven takaa vastauksen. Ihan kohta, ihan kohta! Niisku huudahti. Herra Siili kuuli pikkuisen kolinaa talosta, ja odotteli kärsivällisesti. Kohta Niisku avasikin oven ja hymyili leveästi nähdessään kuka koputtaja oli. Herra Siili ojensi kauniin metsätähden Niiskulle ja Niisku painoi ujosti päänsä alemmas kiitellen kovasti. Sitten herra Siili kääntyi ja tallusti kohti mökkiään Niiskun jäädessä talonsa ovelle katselemaan lumivalkeaa kukkasta. Se oli vasta alkua Niiskun ja herra Siilin ihastukselle.


« Takaisin Dereka -sivulle

© Dereka 2007